Avunpyytämisen vaikeus

Alkuviikosta naapurin ulkomaalaissyntyinen nuori mies tuli yllättäen soittamaan ovikelloa ja pyysi apua papereiden täyttämiseen. Sanoin kyllä auttavani, jos pystyn (mielessäni pyöri ajatus, että en ollut käyttänyt englantia juurikaan muutamaan vuoteen). Hänen matkalaukkunsa oli kadonnut paluulennolla Suomeen ja siitä piti tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle. Hän halusi minun kääntävän lomakkeen suomenkielisen tekstin englanniksi, jotta hän osaa täyttää tiedot oikeisiin kohtiin. Selvisin aika hyvin, siis omasta mielestäni.


Tapaus sai minut kuitenkin miettimään avunpyytämisen helppoutta/vaikeutta - jälleen kerran. Olen itse ollut lähimenneisyydessä tilanteissa, joissa olisi ollut omaa olemista helpottavaa rohkaista mielensä ja pyytää apua läheisiltä. Se vain on niin luvattoman vaikeaa.

Osasin sen taidon, kun vietin pidempiä aikoja Kreikassa ja piti muun muassa käydä näyttämässä poliisilaitoksella käteistä rahaa, jotta myönnettiin oleskeluaikaa lisää. Ei ollut keino eikä mikään kääntyä tutustumieni paikallisten puoleen, jotta sain kootuksi vaaditun takuusumman. Sain myös pyydettyä paikallisen autovuokraamoyrittäjän suosittelijakseni. En pysähtynyt miettimään; mitä jos, entäpä jos, ei tämä kuitenkaan, suostuukohan hän jne.

Itselle on niin vaikea pyytää mitään ekstraa. Ei niin, apu tarpeeseen ei ole ekstraa, mutta minun ajatukseni on ollut sellainen jo pitkään. Jos vain suinkin saan asian hoidettua kontaten, välillä leväten, pieniä taakkoja usemman kerran kantaen, mahdollisimman vähän itsestäni ääntä pitäen niin silloin olen selvinnyt ilman avunpyytämistä. Jippii ! Ei suinkaan, vaan yksin puuskuttaminen on aina vaatinut veronsa. Ei ole pariin päivään päässyt liikkelle lainkaan, lähes kaikki perushuoltokin kärsi siitä sinnittelystä. Mutta pystyinhän henkseleitä paukutellen kehumaan - kun henki jo hieman kulki - että näin sitä meikäläinen vaan ilman apuja pärjäilee.

Se on niin noloa joutua myöntämään, että en selviä yksin. Se ei ole minulle vielä selvinnyt että mikä siinä nolottaa. Kun minulta pyydetään apua niin ei ole koskaan tullut mieleen, että kylläpä hän joutuu nöyrtymään nyt edessäni. En ole koskaaan ajatellut että avunpyytäjä olisi jotenkin huonompi ihminen. Päinvastoin, olen vain ajatellut sitä kuinka hienoa on päästä olemaan avuksi. Sopisiko tähän paremmin kuin hyvin viisaus: älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon.