Lumi

Katselen kun kevyet lumihiutaleet leijailevat alas. Seison katulampun valokiilan ulottumattomissa. Valossa lunta sataa, pimeässä ei. Saan kuitenkin pyydystettyä yhden hiutaleen kielelleni pimeässäkin. Outoa, en näe lumihiutaleita, mutta silti tunnen ne.Pyörin ympäri. Sataa, ei sada, sataa, ei sada. Levitän käteni siiviksi ja nousen ilmaan, allani on pumpulipilvet, joihin voisin sukeltaa. Humpsahdan pehmeään pakkaslumeen, mikä pöllähtää kuin puuteri ympärilläni. Kikatan kun hiutaleet hiljalleen sulavat kasvoillani, ne muuttuvat vedeksi ikään kuin kyyneliksi.
Siispä nauran ja itken yhtä aikaa.Tummalla taivaalla näkyy tähdenlento. Onneksi tähteä ei satu, jos se vaikka tipahtaakin, sillä allahan on pehmeää lunta. Ajatus helpottaa, kun ympärilläni on puhdasta valkoista, mikään eikä kukaan voi minua satuttaa. Nousen istumaan ja näen taas talot ja muutamien ikkunoiden valot, lempeät, kutsuvat. Kuulunko kutsuttuihin, totta kai. En vielä tiedä kuka kutsuu, mutta tiedän varmasti, että saan kutsun. Minun toivotaan saapuvan, minua odotetaan. En halua tuottaa pettymystä, täytettiinhän minunkin toiveeni.