Tömistelevä hulluus

Menimme kylään Tiinalle, hän asui 9. kerroksessa. Tiesin, että he olivat muuttaneet isompaan asuntoon ja rempanneet sitä uuteen uskoon. Meitä oli mennessä kolme (minä, J ja Hene), mutta päästyämme paikalle meitä olikin neljä (kummisetäni jostain pölähti mukaan). Ensin ihastelimme heidän suuren suurella parvekkeella olevaa puutarhaa. Siellä kasvoi upeita tomaatteja. Sisällä oli lisää taimia odottamassa pääsyä parvekkeelle, elettiin meneillä olevaa vuodenaikaa. Heillä oli kuitenkin aurinkoinen ja lasitettu parveke, joten ensimmäiset tomaatit oli jo kypsymässä. He ylpeilivät kovasti sillä, että ovat lähes kaikessa syömissään vihanneksissa omavaraisia, olleet jo muutaman vuoden. Isäntäväki oli kutsunut meidät syömään ja odotellessamme ruuan valmistumista tutustuimme heidän asuntoonsa jälkikasvun opastamana. Kasveja oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi, muitakin kuin hyötykasveja. Jälkikasvu poistui omille teilleen.
Kummisetä halusi näyttää minulle ja J:lle valokuvan, joka oli kuulemma otettu menneellä viikolla Puistolan sillalla. Kuvassa taustalla näkyi villin lännen kaupunki ja epäilykseni heräsi. Tutkittuani kuvaa tarkemmin huomasin, että taustalla olevassa keinussa istui Hene. Kummisetä käski kysymään Henelta josko hahmo todella oli Hene. Hene tuli huoneeseen ja hyökkäsin kimppuun kysymään valokuvan kuvauspaikasta, vastausta en saanut minkäänlaista - kiertelyä ja kaartelua. Tutkin ja pyörittelin kuvaa kädessäni, aivan päivänselvää oli että kuva ei todellakaan ollut menneeltä viikolta vaan pikemminkin muutaman vuosikymmenen takaa. Mitä enemmmän kuvaa tutkin sitä enemmän se minulle aukesi. Kuvasta löytyi riisin viljelijöitä Japanista. Kuvan alalaidasta löytyi tekstiä englanniksi, japaniksi ja saksaksi. Valitettavasti englanninkielinen teksti oli ikäänkuin leikattu pois minun hämäämisekseni. No Japani,hmm, mutta saksaa osaan auttavasti ja siinä puhuttiin vuosisadan (siis 1900-luvun) alun japanilaisista riisin viljelijöistä ja heidän poistumisestaan pelloilta. Kummisetä ei hämääntynyt jäädessään kiinni kertomastaan valheesta, vaan jatkoi kuten aikaisemminkin. Hene sen sijaan muuttui tosi vaivaantuneeksi, olihan hän jo silloin naimisissa ja jokin kuvassa viittasi porstituutioon.

Aloittelimme tutkimusmatkaa muualle asuntoon, Hene ja kummisetä jäi niille sijoilleen. Kysyin ensin emännältä, että kuinka monta kerrosta teillä oikein on käytössänne, emäntä vilautteli jotain seitsemää, mutta asunnon isäntä korjasi luvun yhdeksitoista. Jatkoimme tutustumista muihinkin kerroksiin kun museotilat avautuivat yleisölle. Ei ollut enää privaattiasuntoa ja museoa, vaan lähinnä tunnelma ja ihmismäärä muistutti hulluja päiviä. Tyhjästä ilmaantui henkilökuntaa yhtenäisissä 'univormuissa', tosin eri osastojen 'univormut' poikkesivat toisistaan radikaalisti näin olisi helpompi erottaa eri alojen asiantuntijat. Eipä aikaakaan kun minä ja J olimme hukassa. Siellä oli monenlaisia hissejä - moderneja, puisia ja vain esim. 80 kg kantavia. Yksikin oli kantavuudeltaan sopiva puinen hexagonin puolikas,

mutta hissi ei suostunut ottamaan vastaan kerrosta 9. Kerroksissa oli kirjojen myyntipisteitä ja siellä mm. Seela Sella puffaamassa kirjaansa, siellä oli flipperiosasto, jossa pääsi sisälle flipperiin, tutustumaan niihin kaikkiin esteisiin yms. Me emme sinne menneet - tietenkään. Joka paikassa oli pääasiassa lapsia ja nuoria, aivan joka paikassa. Kyselimme eri osastojen henkilökunnalta kuinka päästä omistajien asuntoon 9 kerrokseen. Kaikki osasivat vain vastata omasta osastostaan, mutta eivät tosin tienneet millä hissillä ko. osastolta pääsisi 9 kerrokseen. Paniikki ja ahdistus alkoi saada aika voimakkaan otteen minusta. Olinhan J:n lisäksi vastuussa Henesta (Hene oli siis kuitenkin aikuinen), koska olin hänet mukanani sinne tuonut. Löysimme vihdoin puisen kuilun ylöspäin, jossa oli kuilun seinämiin kiinnitetty puurimoja askelmiksi eli ikäänkuin seinäkiipeilyä tuubissa. Sain J:n työnnettyä ensimmäiselle askelmalle, mutta vasta sitten tajusin, että minä tällä fyysisellä kunnollani en ikinä selviäisi kyseistä kuilua ylös asti. J palasi takaisin, sillä en voinut myöskään ottaa riskiä, että kadottaisin hänet.
Rakennus oli pyöreä ja suurimmaksi osaksi pystyi näkemään toiselle seinämälle ja bongasin liukuportaat seuraavasta kerroksesta ylöspäin. Ongelmaksi jäi 'vain' löytää pääsy siihen seuraavaan kerrokseen. Kiertelimme ja etsimme, paniikkini lisääntyi koko ajan. Kuin ihmeenkaupalla löysimme pääsyn seuraavaan kerrokseen ja liukuportailla 9:een. Yhdeksäs kerros oli edelleen labyrinttiä minulle ja kiersimme ja kiersimme, kunnes löysimme Henen ja kummisedän pöydästä muutamia kymmeniä näkäräisiä nauttineena. Pyysin heitä pysymään paikallaan kunnes käymme selvittämässä kuinka pääsemme pois ja kotiin, sillä sitä hissiä jolla olimme alunperin tulleet ei löytynyt mistään. Palasimme Henen ja kummisedän pöytään, valitettavasti he eivät enää siinä istuneet, mutta onneksi katse löysi Henen läheiseltä sohvalta ja kummisedän hieman kauempaa Oiva Lohtanderin kanssa istumassa muhkeissa nojatuoleissa mustapunaiset Jokapoika-paidat päällä. Tiedustelin josko kummisetä lähtee mukanamme, mutta he pyyhkäisivät ohitseni esittelemään Jokapoikaa muillekin.
Henen viereen sohvalle oli ilmaantunut kaksi minulle tuntematonta miestä, jotka yrittivät saada Heneä tolpilleen, sillä Hene oli noin niinkuin kansanomaisesti sanottuna kaatokännissä. He tukivat Heneä molemmin puolin kainaloista, Henellä oli jalat spagettia ja muutaman kerran he törmäyttivät Henen kasvot edellä betonitolppaan, ei mainittavampaa vaikutusta. Olin todella pettynyt Henen käytökseen ollessaan minun ja J:n seurassa. Miehet paljastuivat järjestyksenvalvojiksi ja toinen heistä laittamalla avaimen seinässä olevaan avaimenreikään sai seinän aukeamaan ja siellä oli - yllätys yllätys - hissi. Hene tuupattiin meidän kannateltavaksemme, järjestyksenvalvoja painoi napin valmiiksi ja niin olimme matkalla suoraan metrotasolle. Metro, joka alhaalta löytyi oli metro, joka veisi tehtaanmyymälästä varsinaiselle metrolle. Jäimme pois pääteasemalla ja jonkin verran oli tuottanut tulosta minun kovakourainen Henen läpsiminen, sillä hän käveli itse ulos vaunusta. Metrolaiturille pääsi joko liukuportaita tai savista jäätynyttä rinnettä pitkin. Tottakai minä valitsin turvallisemman jäätyneen rinteen. Perustelin sitä itselleni sillä, että hissi- ja liukuporrashelvetti riitti tälle päivälle.