Uni on viholliseni

Nukkumaanmenon kanssa on parina viime yönä ollut hieman taas ongelmaa. En halua, viitsi ja jaksa katsella niitä öykkäreitä heti, kun silmänsä ummistaa tai siltä se ainakin tuntuu. Olen aika lailla kypsää kauraa ja valmis jättämään nukkumisen kokonaan pois vuorokausistani. Kyllähän mä ne pässit selätän.

Joku neuvoi kokeilemaan dialogista kirjoittamista eli kysyt ja vastaat itse - paperilla. Kokeilin. Ei oikein johtanut mihinkään juuri tämän uniongelman kanssa. No okei, ehkä pari kertaa ei vielä tuota tulosta, mutta päänsisäinen siivilä laski kaiken läpi säälimättä. Mua etoo koko asia. Kirjaajan kanssakin juttelin asiasta ja ihmetteli kuinka vahvasti poden syyllisyyttä siitä etten pääse noista unista eroon.

Nyt myös on kovasti tapetilla nuo hyväätarkoittavat kommentit - käännät vain asioista esiin sen positiivisen puolen ja kaikilla on välillä aallonpohjaa, kuuluu elämään. Mutta kun tuntuu että olen ruopannut pohjaa jo niin pitkään, että rupean muistuttamaan naamavärkiltäni Lordia. Mä luulen että nyt olen tullut elämässäni siihen pisteeseen, jotta täytyy kokeilla myytinmurtajuutta. Työkaverini tapasi lohduttaa mua kovan ketutuksen hallitessa, että kun laittaa viiden tuuman naulan isovarpaan kynnen alle ja potkaisee seinään niin ikäänkuin ketutukset haihtuu. Odottelen kunnes Renska avaa ovensa ja hankin apuvälineen.

Jos nukkuminen = ällöunien katseleminen niin ei kiitooos.