Saturday, July 14, 2007

Pyykkipäivänä

OINAS pesee kaiken, niin villasukat, silkkisolmiot kuin urheiluvaatteensakin pikapesuohjelmalla 90 asteessa. Kyllä nopsa pesu riittää, kun laittaa lämpötilan tarpeeksi korkeaksi, ajattelee oinas. Kun pesu on suoritettu, se mitä vaaterassukoista vielä on jäljellä heitetään ulos narulle ilman pyykkipoikia. Aamulla pyykit kerätään maasta ja kasa työnnetään lähimpään kaappiin. Pahimmin pesusta kärsineet riekaleet heitetään roskikseen, jota oinas pitää aina saatavilla vaatekaapin vieressä.

HÄRKÄ ei nyt tänäänkään viitsisi ruveta pyykkäyshommiin. Ei hän viitsinyt eilenkään, eikä viime viikolla, joten pyykkiä alkaa jo kerääntyä. Mutta silloin, kun härkä viitsii, hän todellakin viitsii! Hän vaan tarvitsee aikaa asian kypsyttelyyn. Kun pyykkipäivä koittaa, aloittaa härkä toimensa aamuvarhaisella, sinnikkäästi hän kantaa koneeseen kasoja kasojen perään. Tällä kerralla koneellisia kertyi kaksitoista. Koko huusholli ja härän sieraimetkin höyryävät illalla, kun urakka alkaa olla ohi. Pyykinpesussa on härän mielestä yksi hyväkin puoli: kun kone pyörii, ei sillä aikaa tarvitse tehdä mitään.

KAKSONEN pesee pyykkiä silloin tällöin. "Ai niin huomenna on tekstinkäsittelykurssi ja steppiharkat" - kaksonen huomaa tarvitsevansa sinne sopivat varusteet ja heittää koneeseen kolme kappaletta tekstiilejä. Seuraavana päivänä koneeseen rientää noin seitsemän tekstiiliä ja seuraavana päivänä viisi. Näin se menee, tätä rataa, ja hyvin sujuu! Hitaammat tekstiilit, kuten lakanat ja sensellaiset, peseytyvät kuin itsestään ohikiitävällä hetkellä, esim. viittomiskielen kurssin aikana.

RAPU lämmittää jo ajoissa aamulla saunan padan puilla. Hän keittää pyykkinsä saunan tunnelmallisessa hämärässä. Pyykkiä puukauhalla hiljalleen hämmentäessään hän muistelee mistä mikäkin vaate on 25 vuotta sitten hankittu. Rapu unohtuu aatoksiinsa ja lipuu menneisyyteensä muistelemaan niitä kauniita tarinoita ja tuhansia tunteita, joita kukin vaatekappale hänen mieleensä palauttaa. Kuten laulussakin lauletaan on jokaisella räsymaton raidallakin oma tarinansa: vaaleanpunainen yöpaitani, jonka sain joululahjaksi 5-vuotiaana Aino-tädiltä, ensimmäiset itsekutomani villasukat, joista sain todistukseen 7+, rippimekko...

LEIJONA ihmettelee hiukan sitä, että joutuu pesemään pyykkinsä itse. Mutta pakko mikä pakko saa leijonankin tähän hommaan. Hieman yliolkaisesti ja dramaattisesti heittää hän koneeseen tupla-annoksen pesupulveria. Pyykistä tulee sitä parempaa mitä enemmän se vaahtoaa! Koneen hurratessa hoilailee hän suosikkejaan tuntemistaan oopperoista peilin edessä ja pohtii missä asussa näyttäisi parhaimmalta. Koko homma ei sovi leijonalle laisinkaan ja jatkuvasti hän ihmettelee sitä, miten universumissa onkaan tapahtunut niin paha suunnitteluvirhe, että kukaan näin tyhjänpäiväiseen hommaan joutuu aikaansa uhraamaan.

NEITSYT on viimeksi pyykännyt toissapäivänä, joten nyt on jo korkea aika! Hän valitsee kaupan hyllyltä allergiatestatun, tuoksuttoman tuotteen, joka ei sisällä säilöntäaineita, vaan ainoastaan antiallergeenejä. Pyykit on jo hyvissä ajoin lajiteltu materiaalien ja värien mukaisiin kasoihin. Neitsyt on hankkinut pesukoneekseen harvinaisen masiinan, jossa on mahdollisuus tuplaklikkaukseen. Siinä on nappula, jota painamalla pyykki peseytyy kaksi kertaa peräkkäin, ja tietysti myös huuhtoutuu tuplasti. Puhtaan pyykin laskostaminen ja pinoaminen kaappiin millimetritarkkoihin pinoihin on neitsyen sydäntä lähellä. Kun hän ihaillen luo katseensa valmiisiin hyllyriveihin, hänen mielensä rauhoittuu ja hän oivaltaa: "Tämä, jos mikä, on TAIDETTA!"

VAAKA vierastaa hiukan pyykinpesua, mutta suhtautuu siihen kuitenkin vakavasti. Syystä. Värisävyt! Huolellisesti vaaka valitsee supermarketissa pesuaineet kirjopyykille: optiset kirkasteet, jotka säilyttävät tekstiilien värit ja syventävät niitä, on ehdoton vaatimus. Valkopyykille tietysti valkopesuun suunnattu pesuaine, joka tekee lakanoista häikäisevän valkoisia! Tekstiilit on lajiteltu tarkasti puna-, sini- ja muihin värisävyihin. Loppusilaus tulee tietysti huuhteluaineesta, joka tekee pyykistä pehmeää kuin lapsen iho. Ja se parfyymi! Tärkein kriteeri pesuainetta valitessa on hajuste! Se on jopa tärkeämpää kuin pakkauksen ulkonäkö.

SKORPIONI ei ole lainkaan vakuuttunut pyykinpesun tärkeydestä ja siitä, pitääkö kaiken aina olla niin puhdasta, siloista ja kaunista... Mutta pakon edessä antautuu myös skorpioni. Kolme viikkoa pesuvadissa lionneet vaatteet on työnnettävä pesukoneeseen ennen kuin ne maatuvat. Maatuminen, kompostoituminen, uudelleensyntyminen ja regeneraatio kyllä viehättävät skorpionia filosofisella tasolla, mutta... miten se nyt vaatteisiin pätee.. Ei vaan joo! Kaikki mustat ja violetit vaatteet joutuvat samaan tulikuumaan kylpyyn kokemaan totaalisen transformaation! Vain ne vaatteet, jotka testistä selviävät kelpaavat skorpionille jatkossa.

JOUSIMIES "Miten tää nyt menikään?" miettii jousimies ja yrittää vaivalloisesti hioa älynystyröitään. "Ai niin, kuuskyt ja kirjo!" Niinhän se aina on tehty. Sinne kaikki ja sassiin. Hän unohtaa pesupulverin, mutta onneksi hän ei huomaa sitä. Ei hän huomannut sitä viimeksikään, joten asiasta ei koskaan koidu hänelle turhanpäiväistä stressiä. Kun kone on jo vähän liiankin täynnä, työntää hän viime tingassa sekaan vielä lenkkitossut ja eteisen maton. Linkousvaihe on jousimiehen mielestä kiva! Se kuulostaa äänekkyydessään yhtä juhlalliselta kuin ruotsinlaivan lähtö Helsingin satamasta! Jostain syystä myös kylpyhuoneen lattialla villisti sinne tänne pomppiva kone viehättää jousimiestä ja saa hänet hilpeälle tuulelle. Kun pyykki on valmista ripustettavaksi, jousimies ottaa kasan koneesta ja levittää sen lähimmän tuolin ja oven päälle sieväksi mytyksi. Kaikki on kuivaa jo kolmen viikon päästä, paitsi alimmat, joissa kasvaa vienonvihreää hometta. Homeen hän on tottunut rapsimaan pois lusikalla.

KAURIS pohtii aikansa ja tekee tarpeelliset säädöt koneeseen: energiansäästöohjelma, vajaatäyttö, alhainen lämpötila ja minimipesuaika. Näin säästyy energiaa, vettä ja aikaa. Kaikki säästö on kotiinpäin, ja sitä paitsi vaatteet kuluvat vähemmän. Kauriin pesukone on aina aikaansa edellä, viimeisin huippumalli hyötysuhteessa, luontoystävällisyydessä ja ekologisuudessa!

VESIMIESTÄ rassaa ainoastaan kaikkien keksittyjen masiinoiden alkeellisuus ja myös pyykinpesun globaalinen funktio. Pesukonemielessä on hänen tehtävä myönnytys: aika hyvin toimii! Nykyiset koneet jopa kuivaavat pyykit! Jäljelle jää enää pyykkien saattaminen viikattuina kaappeihin. Jätämme hänet rauhassa sitä kehittelemään. Maailman pyykinpesun kehittely vie vielä hiukan aikaa, mutta tulee onnistumaan. Global Megapearls toteutuu vielä, piankin. Vesimiehen toimesta.

KALAT muistaa joskus työntää oudot kasat huoneidensa nurkista koneeseen, jonka nimi on kuulemma pesukone. Koneeseen virtaa vesi. Vaahto vaatteiden välissä yltyy. Syntyy outo seos vaatteista, vedestä, pesupulverista ja nesteeseen liuenneista ainesosista. Tämä saa kalan päässä aikaan lähes runolliset mittasuhteet: koneen hidas jurrutus ja pyörivä liike, se hypnoottisen suggestiivinen näky saa kalan luiskahtamaan maailmankaikkeuden ykseyden aatoksiin; kaiken sulautuminen kaikkeen... kaikki olemme vain samaa... sekä pyykkini, että minä.

No comments: