Thursday, January 18, 2007

Mäen Ihana

Mulla on Ihana ystävä, joka luo turvallisuuden tunteen. Hän ei kritisoi - kertoo mahdollisesti vain mielipiteensä . Hän ympäröi mut lapsivedellä, mutta ei ole äidin korvike vaan tasavertainen ystävä. Hän pyrkii miettimään sanottavansa ensin mun kannalta ennenkuin avaa suunsa. Hän ymmärtää kuinka hennot sietorajani ovat. Hän on ollut halukas kuuntelemaan ja ymmärtämään sieluni haurauden. Voin mennä hänen eteensä paljaana enkä tunne oloani uhatuksi enkä haavoittuvaiseksi. Mun ei tarvitse vetää vatsaa sisään eikä miettiä tuliko adverbi oikeaan paikkaan ja oikeassa muodossa.

Voin äitinä olla se mikä olen vikoineni ja puutteineni eikä ole kertaakaan tullut mieleeni, että hän vertaisi mua itseensä tai johonkuhun tuntemaansa äitiin. Hän on tarpeeksi ihminen, jotta tietää että on monta tapaa selvitä ja pärjätä elämässä, ei ole vain yhtä oikeaa tietä päästä perille. Hänellä on laaja sydän, sinne mahtuu perheensä lisäksi eläimet, ystävät ja kadunkulkijat.

Jos hän ei olisi syntynyt tai elämänpolkumme eivät olisi kohdanneet, olisi ollut paljon vaikeampi pyristellä eteenpäin. Olisinko siihen pystynyt? Luulen, että olisin vain jäänyt kellumaan pelastusrenkaan varaan, joka minulle heitettiin. Hän opettaa pikkuhiljaa minua pysymään pinnalla vain toisella kädellä renkaasta kiinnipitäen. Hän kehottaa välillä jopa laskemaan kokonaan irti ja sanoo pitävänsä renkaasta kiinni ja ojentavansa sen mulle heti mikäli tarvitsen.

Olen onnellinen, että hän on tielleni osunut.

Kiitos Sinulle Ihana.

Tuesday, January 16, 2007

Matami Kiukku

Mistä johtuu että mieliala voi vaihtua todella nopeasti, sekunnissa. Aamulla tunsin itseni melkein ihmiseksi herätessäni. Olen tosin nukkunut 23 - 6.30 ja edellisenä päivänä kevyet päiväunet 9 - 13.30. Lähdin heti aamusta liikkeelle, kävin kiireettömästi kahvilla ja lukemassa kohu-uutiset kilpailevista laulajista. Kävin kaupassa ja tultuani sieltä ulos huomasin että sataa. Sade piiskasi ikävän äkäisesti suoraan kasvoihin. Ja matami Kiukkuhan se sieltä puski ulos silmämunien kautta. Olin varma että hakeutuminen puheliaiden ihmisten pariin helpottaisi. Väärä luulo - olinhan testannut asian muutamaan otteeseen aikaisemminkin. Istuin siellä säädyllisen ajan, kunnes kehtasin lähteä pois. Kotiintulo helpotti ja juuri sitä olin yrittänyt välttää, jotta epämieluisat ajatukset ei pääsisi käsiksi.

Edit 22:22
Postiluukusta tipahti suklaalevy. Oookei, tiedän olevani perso suklaalle, mutta että joku käy tiputtamassa tähän aikaan. Aikaisemmin on tullut säilöntäainepussukkaa ja hiivaa. Silloin olin aivan varma, että osoite on ollut väärä enkä ole asiaa sen enemmän pohtinut, koska on tapahtunut päivällä, kun rappuun pääsee ilman avainta. Jatkoa odotellessa.

Sunday, January 14, 2007

A-pu-va

Mun kone temppuiloo. Keskiviikkona hukkasin (luulin) työpöytäni asetukset, kilahdin hieman koskapa en ollut tehnyt kopioita niistä tiedostoista. En käynyt kurkkimassa ennenkuin tänään ja kaikki aukesi aivan kuten pitikin. Outoa jospa pakkanen tai lumi tai uuffomiehet.

Wednesday, January 10, 2007

Harhaskel

Astuin ovesta ulos hiukan ennen yhdeksää ja vastassa oli ihan ihmeellisen outo kuulakkuus, ei pakkasta siis astettakaan vaan oli valoisaa kuulakkuutta. Hetken oikein pällistelin ympärilleni, että heijastuuko valoisuus jostain ihmisen rakentamasta, mutta ei. Heti - välittömästi - lakkasin toivomasta lunta sen sijaan ajattelin kevättä, siis tulevaa kevättä. Tuulikaan ei tuntunut pahalta. Oli havaittavissa muutos ja sehän tuntui piristävältä.

Eilen nimittäin harhauduin aivan oudoille ajatuspoluille. Katselin kalenterista koululaisten loma-aikoja ja rupesin mielessäni laskemaan aikaa syyslomaan (18.10. - 19.10.07), mietin että siihen ei ole enää kuin kuukausi aikaa. Tiikeri tosin huomautti että nyt eletään tammikuuta, olin pohdiskellut ääneen. Tämä todisti vain pohdiskelumme rakkaan ystäväni kanssa oikeaksi eli lisämunuaiset viestivät aivoilleni tietoa väärästä vuodenajasta.

Monday, January 8, 2007

Akka

Meillä asuu huutava akka !

Eilen se sai oikein kunnon kohtauksen, huutaa kuin hullu jostain pikkuasiasta. Itkee ja huutaa, huutaa ja itkee. Lopuksi vaan itkee. Onneksi Tiikeri ymmärsi mennä toiseen huoneeseen odottamaan hurrikaanin rauhoittumista. Sillä akalla oli ruuanlaitto kesken, mutta onneksi se akka lähti heti sen jälkeen käymään lähikioskilla kahvilla puhkumassa loput ulos. Ihmettelen että se akka ei pitänyt puhuttelua kioskin myyjättärelle, joka kehtasi imuroida kauhean hajuista poistoilmaa puhaltavalla imurilla. Eipä akka ole ennenkään huutanut tai tiuskinut tuntemattomille, nehän saattaisivat vaikka sanoa vastaan.

Millä siitä akasta pääsee eroon lopullisesti ? Minä eksytän akan aina kohtauksen jälkeen metsään häpeämään, mutta se pirulainen löytää joka kerran tiensä takaisin meille. Voisikohan sen paastota ulos, entäs kuivuttaa nestehukkaan tai jos veren laimentaisi todella runsaalla määrällä alkoholia, kuolisikohan se ?

Saturday, January 6, 2007

Minä

On niin outoa olla minä. Kuka minä olen ? Miksi nykyisin en tiedäkään kuka olen ja mihin suuntaan pitäisi kulkemani.

Aikaisemmin minuuteni määritti suureksi osaksi eri asiat kuin nykyään. Aikaisemmin esitin minää. Minulla oli ikäänkuin käsikirjoitus, jonka mukaan toimin, tosin en sitä silloin
tietenkään tiennyt tai ymmärtänyt.

Nyt minä on hukassa. Mistä sen rakennan kaikkien näiden käsikirjoitettujen vuosien jälkeen. Minun pitäisi osata haluta. Minun pitäisi osata tehdä päätöksiä, jotka kantavat minua
eteenpäin. Minun pitäisi pystyä muuttumaan, menneestä huolimatta. Minun pitäisi pystyä muuttumaan huolimatta ympäristöni muuttumattomuudesta. Eihän muutokset tietenkään
isoja ole, mutta suunta on aivan päinvastainen kuin aikaisemmin.

Ainoa minkä tiedän varmasti on muutoksen tarpeellisuus. Olen rikkonut minuuteni muutaman menneen vuoden aikana miljooniksi palasiksi ja nyt minulla on vapaus päättää mitkä palat otan mukaan kuvioon ja mitkä jäävät syrjään, ehkäpä lopullisesti.

Sanotaan että rikkominen on nopeampaa kuin kokoaminen, ehkäpä nyt olen v i h d o i n k i n siinä taitekohdassa, jossa tapahtuu suuri ymmärrys. Ymmärrys siitä, että en voi aloittaa kokoamista ennenkuin kaikki palat on irrotettu toisistaan ja lajiteltu. Olen harjoitellut hokemalla tätä ääneen - en voi jouduttaa kokoamista. Yritän nyt jaksaa olla kärsivällinen kootessani - paloja pitää etsiä, sovittaa oikeaan kohtaan ja jopa hieman muokata. Jättäisinkö heti pois palan: hyvin tehty = nopeasti tehty.

Meemi

Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.

01. Punainen on lempivärini
02. Omistan auton
03. Minulla on kissa.
04. Seuraan Emmerdalea.
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
06. Sain töitä!
07. Conan O'Brian ärsyttää minua
08. Olen aamu-uninen
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia
10. Havukasvit ovat kauniita
11. En osaa rullaluistella
12. Näen kummallisia unia
13. Vihreä on lempivärini
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dokkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa!
59. Olen blogiaddikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden kerääjä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia.
72. Olen löytänyt elämäni miehen/naisen.
73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
74. Olen opiskelija.
75. Pidän talvesta.
76. Rakastan nettikilpailuja.
77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni.
79. Olen laite-/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa.
81. Olen alle 155 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti.
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti.
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
88. Olen hurahtanut askarteluun.
89. Lupasin monta vaikeaa uudenvuodenlupausta.
90. En tehnyt yhtään uudenvuoden lupausta.
91. En ole ikinä polttanut tupakkaa.
92. Kotonamme puhutaan kahta kieltä
93. Olen uskomaton nainen!
94. Minulla on Pappa-Tunturi
95. Minulla on 3 lasta
96. Minulla on tällä viikolla synttärit.
97. Minulla ei ole koskaan ollut angiinaa.
98. Uskon asioihin joita yleisesti pidetään yliluonnollisina.
99. Harrastan tanssia
100. En ole ollenkaan varma, tuliko tummennettua kaikki kohdat oikein
101. Pidän lumisateesta
102. Omistan siniset sohvat
103. Vaatteiden silittäminen on minulle pakkopullaa.
104. Minulla ei ole siskoa.
105. Minulla on lemmikkitiikeri
106. Keräilen koirakortteja.
107. Valmistun opinahjostani tässä kuussa.
108. Harrastan ristipistoilua
109. Autoni on punainen.
110. Kotini ikkunasta näkyy järvi
111. Olen Lost-addikti
112. Keräilen jääkaappimagneetteja

Thursday, January 4, 2007

Uusi alku

Päätin vaihtaa blogini tänne.
Siirtelin aikaisempia kirjoituksia tänne mukanani.