Sunday, December 16, 2007

Psykodraamaa

Viime viikonloppu tuli vietettyä psykodraaman parissa - oli minulle ensimmäinen kerta. Oli järkytys kuinka suuren ja mahtavan voiman kohtasin. Itseasiassa se voima asuu minussa itsessäni, itsehän sen kaiken tuotin. Oman osuuteni jälkeen olo oli pitkästä aikaa kevyt, positiivisesti tyhjä, leijuva, naurava, osaava, pystyvä ja rento. Toisin sanoen olo oli paljon parempi kuin pitkään pitkään aikaan. Minulle tarjottiin mahdollisuutta vuoden kestävään jaksoon, jätän kuitenkin tilaisuuden käyttämättä. Vuosi olisi ollut kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan, alle 10 henkeä. Tiedän ettei minulla ole vielä tarpeeksi energiaa, mutta tilaisuuksia tulee sitten kun olen valmis sitoutumaan.

Onneksi Toivo on tullut takaisin. Hän oli hukassa aivan liian pitkään. Pelkään tosin, että Toivo on vain läpikulkumatkalla, yritän painaa pelon pois mielestäni ja vain nauttia Toivon kanssa viettämästäni ajasta.

Christmas Icons

No comments: