Allapäin

Kuka muistaa missä televisiosarjassa esiintyi 'Nyynä' (niin se oli suomennettu) ? Tuli jostain ykskaks mieleen. Juttelen nimittäin välillä itsekseni ja sanoin ääneen, että mitäs Nyynä.

Näyttää vähän siltä, että tämä blogi on vain valittamista varten ja sitähän riittää. Aloitetaan kevyimmästä eli mun kone jumittaa. Sain jo ohjeen poistaa yhden ohjelman ja kone virkustui, mutta sitten tarvitsin poistettua ohjelmaa ja latasin sen uudelleen ja ongelma palasi. Antaa olla.

Yhä edelleen syyllistän itseäni sairastumisestani. En tajua miksi asia on taas ajankohtainen, luulin jo sen olevan käsitelty ja ohi. Kaikertaa, kaikertaa. Tiikerikin jokin aika sitten esitti kysymyksen, että jos olisin tiennyt sairastuvani niin olisinko peruuttanut tilauksen. Mä en pääse täältä ylös, vaikka kuinka pinnistelen. Mua pelottaa ja ahdistaa. Haluan ja tarvitsen onnistumisen ja paranemisen merkkejä enkä niitä löydä. Kirjaajan kanssa keskustellaan ja asiat näyttävät hetken paremmilta, mutta sitten se epätoivo vyöryy päälle kuin hyökyaalto. En enää tiedä mitä sanon mun voinnin kyselijöille, totuuden sanominen ääneen ahdistaa niin suunnattomasti. En tosin haluaisi valehdellakaan tai pikemminkin jättää kertomatta.

Ehkä pitäisi tulla niin äärimmäisen järisyttävän pelottava kokemus, jotta tajuaisi haluavansa jatkaa elämää. Nykyisellään tämä olemassaolo on vain selviämistä, en nauti mistään, en tunne mitään, en itseasiassa haluakaan enää mitään. Kaikki on yhdentekevää. Välinpitämättömyyden lisääntyminen pelottaa. Yritän keksiä uusia luovia asioita ja saada niihin innostuksen mukaan ikäänkuin hymyillä peilikuvalleen niin kauan, että alkaa oikeasti hymyilyttää. Innostuksen esittäminen/näytteleminen ei auta. Siirryn kauemmas ja kauemmas todellisuudesta - tahtomattani.

Olisi hirveän tärkeää, että voisin luottaa. Olen ollut oma peruskallioni ja nyt kun sitä ei ole niin olen aivan eksyksissä. En välillä oikein tiedä onko näkemäni unet sittenkään niiiin ahdistavia vai kuvittelenko vaan.