Vihdoinkin kotona

Niin vaihtui vuosi, viihdytin lähisukulaiset yksi kerrallaan ja vanhenin - nyt riittää. Unirytmi on aivan sekaisin, mielestäni väärään suuntaan. Voi elämän käsi !

Hyvää Joulua

Joulun odotusta

www.graphicsarcade.com

Psykodraamaa

Viime viikonloppu tuli vietettyä psykodraaman parissa - oli minulle ensimmäinen kerta. Oli järkytys kuinka suuren ja mahtavan voiman kohtasin. Itseasiassa se voima asuu minussa itsessäni, itsehän sen kaiken tuotin. Oman osuuteni jälkeen olo oli pitkästä aikaa kevyt, positiivisesti tyhjä, leijuva, naurava, osaava, pystyvä ja rento. Toisin sanoen olo oli paljon parempi kuin pitkään pitkään aikaan. Minulle tarjottiin mahdollisuutta vuoden kestävään jaksoon, jätän kuitenkin tilaisuuden käyttämättä. Vuosi olisi ollut kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan, alle 10 henkeä. Tiedän ettei minulla ole vielä tarpeeksi energiaa, mutta tilaisuuksia tulee sitten kun olen valmis sitoutumaan.

Onneksi Toivo on tullut takaisin. Hän oli hukassa aivan liian pitkään. Pelkään tosin, että Toivo on vain läpikulkumatkalla, yritän painaa pelon pois mielestäni ja vain nauttia Toivon kanssa viettämästäni ajasta.

Tulevan itsenäisyyspäivän johdosta

Tee omasi täällä.

Hoh hoijaa, hard

Olen kuin terrieri

Nyt lentävät ärräpäät! Tehokkaat terrierit ovat erittäin itsepäisiä, mutta älykkäitä koiria. Niiltä ei useinkaan löydy juuri miellyttämisenhalua, vaan terrierit tekevät elämässä juuri niin kuin itse tahtovat. Toisaalta voimakas oma tahto on hyvä juttu, mutta se voi tuoda elämään myös riita- ja ongelmatilanteita, kun terrierin tahto ei mene yksiin muiden perheenjäsenten kanssa.
Territ ovat kuitenkin myös harvinaisen iloisia koiria. Ulkonäöltään terrierejä kuvaillaan usein luonnollisen näköisiksi ja kokoisiksi koiriksi. Terrierinainenkaan ei siis ole hysteerinen ulkonäkönsä hoitamisesta.


Muuten pitää paikkansa, mutta viimeinen lause menee ihan
metsään.

Oletko tavannut näin rohkeaa miestä ???

Maailman rohkeimmat miehet

1. Mies, joka tulee myöhään kännissä kotiin, yltympäri huulipunan jäljissä ja haisee naisen parfyymille, läpsäyttää vaimonsa takamukselle ja sanoo: "Sä oot sitten seuraava!"

2. Vaimo oli makuuhuoneessa sängyssä lukemassa kun hänen miehensä käveli makuuhuoneeseen lammas kainalossaan.
"Tässä on se lehmä, jonka kanssa harrastan seksiä kun sinulla on päänsärky."
"Toi on kyllä lammas", vaimo kommentoi.
"Mä puhun lampaalle", mies vastasi.

3. Mies huomaa vaimonsa pakkaavan matkalaukkunsa, joten kysyy "Mitä teet?"
Nainen vastaa: "Pakkaan tavaroitani ja muutan Lontooseen.
Olen kuullut, että siellä maksetaan naisille 400 puntaa siitä mitä olen antanut sinulle ilmaiseksi." Myöhemmin kun nainen on lähdössä, hän huomaa että mies on myös pakannut matkalaukkunsa.
Hän kysyy "Mihin sinä olet lähdössä?"
Mies vastasi: "Tulen mukaan Lontooseen. Haluan nähdä miten pärjäät 800 punnalla vuodessa."

4.Nainen oli ostoksilla paikallisessa S-marketissa ja poimi kauppakoriinsa 2 litraa maitoa, rasiallinen kananmunia, 2 litraa tuoremehua, salaattia, tomaatteja ja kahvipaketin. Ulko-oven vieressä oli juoppo tarkkailemassa naista kun hän nosti tavarat kassan hihnalle.
Hetken jälkeen juoppo lausui: "Oot varmaan sinkku."
Nainen säikähti hieman, mutta häntä kiinnosti myös tietää miten juoppo oli voinut tietää hänen sosiaalistatuksensa, koska hän oli todellakin sinkku. Hän tarkasti ostoksensa, mutta ei voinut löytää niistä mitään merkkiä,mikä olisi voinut paljastaa häntä sinkuksi. Loppujen lopuksi hänen oli pakkomyöntää juopolle: "Niin olen, mutta mistä tiesit?"
"Koska oot niin saatanan ruma."

Vajavaisuuteni

Enpä olekaan aikaisemmin tuntenut näin suurta vajavaisuutta. Olen tuntenut avuttomuutta, heikkoutta, epäonnistumista ja paljon muuta, mutta en koskaan aikaisemmin näin valtaisaa vajavaisuutta henkisesti. Olen ymmärtänyt kuinka paljon minulla on opeteltavaa, jotta voin elää loppuelämäni itseäni tyydyttävällä ja helpottavalla tavalla, taakoittamatta oloani huonoilla toimintamalleilla.

Minun täytyy opetella ilmaisemaan pettymykset, suuttumukset, loukkaantumiset yms. läheisilleni silloin kun heidän sanomisensa tai tekemisensä minussa tuon tunteen aiheuttaa.

Täytyy opetella olemaan miellyttämättä muita kuin itseäni ja varsinkin olemaan miellyttämättä oman oloni kustannuksella.

EI ei ole kielletty sana, se voi solahtaa suustani (helpostikin).

En halua enää ottaa vastuuta toisen ihmisen tunteista. En halua olla se vahva jota voi loukata, koska luulin kestäväni sen.

Pyrkiä rehellisyyteen ollessani näyttämöllä - muiden ihmisten edessä. Tajusin eilen ensimmäistä kertaa, että olin 90 % rehellinen kirjaajan edessä ja aion nostaa prosentin 100.

Tämä helpotti hieman, sillä tajusin nämä luettuani että ne ovat täysin toteuttamisen rajoissa, huuuh.

Sitten hieman uniasiaa. Kävin maskeja sovittelemassa viime viikolla ja siinä vierähtikin pari tuntia. Nyt nukkua tuhisen tällaisen sierainmaskin kanssa

ja tässä on vain ja ainoastaan se ongelma, että paksut pokset ei oikein lepää rutistumatta kovetettujen remmien välissä, mutta tuopa ei vuoda laisin, jeee, ihquu.

Tilaukseen laitettiin tällainen

ja tuon pitäisi olla saatavilla viimeistään ensi viikon alussa. Nukkuminen sen kun vaan helpottuu ainakin fyysisesti.

Suu puhtaaksi

Sainpahan sanottua Paukapäälle viime yönä mitä olen mieltä. Pyysin päästä paluumatkalle Paukapään autoon, koska olisi helpompi kuljettaa matkatavarat autossa kotiovelle asti kuin kahdella junalla. Paukapäällä oli auto täynnä tullessa, mutta takapenkki vapautui, koska takapenkkiläiset jäivät vielä viikonlopuksi. Paukapää sanoi ottavansa minut kyytiin, asetti tosin ehdoksi että maksan osan bensoista sekä meno- että paluumatkan osalta. Tullessaan oli kehunut meille ettei veloittanut takapenkkiläisiltä mitään sillä saa matkat firman puolesta. Sanoin tulevani kyytiin, sillä pidin diiliä silti parempana vaihtoehtona kuin raahata laukut junasta toiseen ja vielä lopuksi bussiin. Olimme lounaalla ja Paukapään saatua annoksensa tuli vielä luokseni varmistamaan että olin ymmärtänyt että minulta edellytetään täysi maksu. Silloin päsähti. Pyysin häntä poistumaan silmistäni inhottavine kiristyskeinoineen. Kerroin Paukapäälle, että mikäli ei voi apua tarjota kohtuullisin ehdoin, niin antaa olla.

Edellisenä yönä taistelin matkapuhelimeni kanssa, en osannut käyttää puhelimen nappuloita, jotta olisin saanut kelattua osoitteistossa oikean nimen kohdalle ja saanut soitettua. Kokeilin nuolet, luurit, sammutin ja avasin, jotta häiriö kuolee. Puhelu olisi pitänyt tehdä pian, jotta puhelun odottaja ei joutuisi odottamaan. Voi ihmisen alitajuista tuskaa, kun oman typeryytensä takia ei pysty soittamaan ja ilmoittamaan myöhästyvänsä. Minulle tarjottiin erinomaisesti toimivaa puhelinta, mutta mitäpä sillä teen kun en numeroa tiedä. Onhan numerokysely, joo joo, mutta kun en tiennyt sukunimeä. Olin tallentanut numeron tyyliin Katja kuvanveistäjä. Tein kaikkeni mihin kykenin saadakseni osoitteiston esille, mutta ei. Vihdoin pääsin selaamaan tietoja, istuin autossa apukuskin paikalla, takana istui pieni lapsi turvaistuimessa. Kelasin ja kelasin luetteloa ja kuinkas kävikään auto lähti valumaan takaperin. Huusin auton omistajalle, EVVK. Minä punnitsin kumpi pahempi, jättää puhelu vieläkin odottamaan vai antaa auton mennä menojaan - mutta se pieni lapsi. Niinpä änkesin itseni kuljettajan puolelle, sain auton hallintaan ja johan muille nauru maittoi. Siispä seuraavaksi olimmekin jo sirkuksessa.

Uni, unempi, unin

Huh, hah, hei, olihan taas yö. Voi yök !

Parvekkeellani oli pieniä possuja (alle 10 senttisiä), jotka kulkivat kuten kilpikonnat, jalat keskikehon molemmin puolin heiluen. Ne kulkea rahnustivat syksyn lehtien seassa, lehtiä oli monen sentin kerros. Possut menivät 'levolle' kukkaruukkuihin ja työnsivät kärsänsä multaan, ne näyttivät lähinnä meritähdiltä mustaa multaa vasten. Possut olivat kulta-pronssin sävytteisiä. Parvekkeen ovi oli sellainen kaksiosainen eli ylä- ja alaosan sai laitettua erikseen kiinni. Heti kun tajusin, että se mikä siellä lehtien seassa möyrii on possu, niin suljin oven alaosan tosi kiivaasti ja jäin sieltä yläosan kautta seuraamaan. Katselin niitä kunnes tuli etova olo jo pelkästä ajatuksesta, että possut olisivat vahingossa päässeet sisälle asuntoon.

Unessa tapahtui paljon ja seuraava kohta aiheutti suunnatonta häpeää ja nolostumista.
Olin kylässä sellaisessa perheessä, joka kuului tuttavapiiriini n. 15 vuotta sitten. Istuin sohvalla ja seurustelimme aivan normaalisti, siinä kävi perheen aikuisia lapsia omine lapsineen pyörähtämässä. Illalla hyvin myöhään tuli perheen poika nuorikkonsa kanssa ja heillä tuntui olevan talon väelle kovin tärkeää asiaa, sillä kumpikin oli suunnattoman hermostunut. Rupesimme tekemään lähtöä ja kun nousin ylös sohvan kulmasta niin huomasin sohvalla olevassa sisustustyynyn painaumassa olevan lammikon, se oli eritettä päästäni - luultavasti hikeä. Lammikko näytti sammakon kudulta. Ensin tarkistin, ettei isäntäväki ollut huomannut limavesilammikkoa ja rupesin huiskimaan sitä sohvan päädyn yli lattialle ja kiitin onneani, että tyyny oli kirjava väritykseltään. Hosuin aikani ja sainkin lammikon pienenemään, kunnes näin nuorikon tulevan keittiöstä. Keittiöstä oli toinen kulku olohuoneeseen juuri siitä sohvan päädyn vierestä. Ajattelin ensin varoittaa märästä lattiasta, mutta tarkemmin ajateltuani pudotin vain 'vahingossa' torkkupeiton sohvalta eritteen päälle ja poistuimme liukkaasti paikalta.

Olipas taas sattuvasti sanottu

Kuuntelin Ilonaa ykköseltä, aihe ei niinkään koskettanut, mutta havahduin, kun kuulin miehen puhuvan kuinka ei halua aiheuttaa hämmennystä ja noloutta kysyjässä vastauksillaan. Kuinka hän pyrkii ottamaan vastuun kysyjän tuntemuksista ja tunteista. Tuntui todella tutulta - hetkinen - kuka toimii samoin tai ainakin yrittää ottaa vastuun kuulijasta.
Ilona sanoi kerran, sanoi toisen, että se on vastapuolen ihan ikiomalla vastuulla kuinka suhtautuu ja kuinka käsittelee nolostumisensa, häpeänsä yms. muut vastauksen herättämät tunteet. Ilona ei antanut periksi, vaikka hänelle kuinka kerrottiin syitä ja tilanteita, joissa ei halua tuottaa toiselle pahaa mieltä. Ilona vaan 'jankkasi', että jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan ja niiden käsittelemisestä.
Meni aika syvälle sisimpään tuo viesti ja tuli helpotuksen itku - josko minun ei tarvitsekaan etukäteen miettiä kuinka vahvasti totuudenmukaiset vastaukset vaikuttaa vastapuoleen. Jospa ne mitäkuuluun -kysyjät muotoilevat kysymyksensä ihan i t s e toisin, jos totuudenmukaiset vastaukseni eivät miellytä tai aiheuttavat ylitsepääsemätöntä ahdistusta.

Uskonko, luotanko ?

Annan palaa !

Ajatuksia pulpahtelee

Tiikerin synttärit on lähestymässä ja se herätti ajatuksen, etten muista omista synttäreistäni yksiäkään. Aikuisiässä se ei ole outoa, mutta lapsuuden synttärijuhlista ei ole minkään valtakunnan mielikuvaa eikä valokuvaa. Ei ole kuvia, joissa olisi kavereita pöydän ääressä, päivänsankari puhaltaa posket pullollaan kakun kynttilöitä. Mun synttäreitä varjostaa toinen riehakas juhla, että ehkä sen takia ei ole oikein osattu juhlia. Perheemme oli myöskin kova muuttamaan, joka edesauttaa kavereiden vaihtumista. Tiedustelin sisareltani muistikuvia, hänen syntymäpäivänsä on syyskesällä, mutta ei hänelläkään ole mielikuvaa juhlista - omistaan tai minun. Kaikilla näillä pienillä asioilla on ollut vaikutusta.

Kirje minulta viiden vuoden päästä

Helsinki 28.08.2012


Hei Stranger,
siitä on aikaa kun viimeksi tapasimme, vajaa kaksikymmentä vuotta sitten. Tammikuun alussa ja kuinka hauskaa meillä olikaan ja monta kertaa. Kuinka kaikki voikaan muuttua niin pienessä hetkessä. Yhtä-äkkiä sinun ja minun väliin tulikin perheesi, tosin ei sinulle ehkä niin suurena yllätyksenä kuin minulle. Olen ollut katkera, vihainen ja jopa kostonhimoinen, mutta ajan kanssa pääsin kaikista noista tunteista yli. Annoithan minulle jotain korvaamatonta - mahdollisesti annoit saman muillekin.
Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa, että en enää voi enkä halua piilotella sinua. Olen yksinäni vastaillut kysymyksiin ja syytöksiin, niinpä nyt on sinun vuorosi. Saat pari viikkoa aikaa valmistautua ja sulatella kuulemaasi, sitten on aika tavata. Olemme 16.09 keskustan Kaffepaikassa klo 14 ja näemme sinut siellä. Mikäli olet estynyt saapumasta paikalle löydämme kyllä myöhemmin tiemme ovellesi. En halua rahaa, vain saattaa suvun kaikki jäsenet tietoisiksi toisistaan.

Rakkain terveisin,
Kiraja

Reunalla ollaan edelleen

Eilen olimme hurvittelemassa, vietimme Nökön juhlapäivää karusellissa. Sää suosi, mutta sankari ei. En ole kertaakaan nähnyt Nökön elämänsä aikana hymyilevän/nauravan - paitsi vahingoniloisena. Eipä eilinen tehnyt poikkeusta, kaikki oli hänelle suunniteltua ja lähes kaikki hänen toiveensa toteutettiin, mutta niin venyi alahuuli pitkällä - pari läheltäpiti tilannetta vältimme, ettei hän huuleensa kompastunut. Nökö on kuulema cool, toki joo, onhan hän jo himpun toisella kymmenellä. Lopullinen lukko tuli kuitenkin ystävättäreltäni, joka sanoi: 'Saa täällä Kiraja hymyilläkin'. Vetäisin suupielet yhteen takaraivon kautta ja purin hammasta yhteen etten olisi itkua tihrustanut.

Olin ihmetellyt miksi on toisinaan niin vaikeaa ottaa kapula käteen ja soittaa, eilinen kirkasti sen todella. En kestä yhtään 'omituisia' kommentteja. Mää yritän, voi kekko, mää yritän, mutta raja on niin lähellä. En tiedä mitä on sen rajan toisella puolen, mutta jostain kumman syystä en edes haluaisi piipahtaa siellä pällistelemässäkään. Mä tiedän sen että en ole oma entinen, läpi kyynelten hymyilevä, molla enää. Mihin hävisi ne ystävät, jotka aikoinaan kehottivat kertomaan ja näyttämään kun on huono päivä, antoivat 'luvan' olla oma itseni - sitä vartenhan ystävät ovat.
Kuinka tärkeänä pidän ystävyyden säilyttämistä, en kai kuitenkaan anna sen mennä itsekunnioitukseni ohi ? Ystävyys ei voi olla pelkkä itseisarvo, ystävyys ja kunnioitus ansaitaan. Olenko petturi, jos annan ihmisen lipua pois elämästäni, ei ole tarkoitus ketään kuitenkaan häätää ilkeästi. Antaa vain mennä, jos yhteenliimanneet elämäntilanteet ja kokemukset muuttuvat. Voisiko joku kuittailla sen takia etten kerro hänelle kaikkea, ei ole kyse valehtelemisesta vaan halusta ja uskalluksesta.

Lähdemme kuntoutumaan viikoksi, jääpähän osa arkisesta huollosta pois - ei tarvitse suunnitella eikä toteuttaa. Tänään meillä poikkesi vieraita, jotka käyvät vain muutaman kerran vuodessa ja huomasin toisen silmien etsiytyvän vähän väliä tarkkailemaan epäjärjestystä. Se ei loukannut, koska kyseessä ei ollut kukaan läheinen, kommentoinnista olisin loukkaantunut. Mietin vain olettiko hän etten huomaa vai oliko hänelle mitään väliä sillä vaikka huomaisin.

Allapäin

Kuka muistaa missä televisiosarjassa esiintyi 'Nyynä' (niin se oli suomennettu) ? Tuli jostain ykskaks mieleen. Juttelen nimittäin välillä itsekseni ja sanoin ääneen, että mitäs Nyynä.

Näyttää vähän siltä, että tämä blogi on vain valittamista varten ja sitähän riittää. Aloitetaan kevyimmästä eli mun kone jumittaa. Sain jo ohjeen poistaa yhden ohjelman ja kone virkustui, mutta sitten tarvitsin poistettua ohjelmaa ja latasin sen uudelleen ja ongelma palasi. Antaa olla.

Yhä edelleen syyllistän itseäni sairastumisestani. En tajua miksi asia on taas ajankohtainen, luulin jo sen olevan käsitelty ja ohi. Kaikertaa, kaikertaa. Tiikerikin jokin aika sitten esitti kysymyksen, että jos olisin tiennyt sairastuvani niin olisinko peruuttanut tilauksen. Mä en pääse täältä ylös, vaikka kuinka pinnistelen. Mua pelottaa ja ahdistaa. Haluan ja tarvitsen onnistumisen ja paranemisen merkkejä enkä niitä löydä. Kirjaajan kanssa keskustellaan ja asiat näyttävät hetken paremmilta, mutta sitten se epätoivo vyöryy päälle kuin hyökyaalto. En enää tiedä mitä sanon mun voinnin kyselijöille, totuuden sanominen ääneen ahdistaa niin suunnattomasti. En tosin haluaisi valehdellakaan tai pikemminkin jättää kertomatta.

Ehkä pitäisi tulla niin äärimmäisen järisyttävän pelottava kokemus, jotta tajuaisi haluavansa jatkaa elämää. Nykyisellään tämä olemassaolo on vain selviämistä, en nauti mistään, en tunne mitään, en itseasiassa haluakaan enää mitään. Kaikki on yhdentekevää. Välinpitämättömyyden lisääntyminen pelottaa. Yritän keksiä uusia luovia asioita ja saada niihin innostuksen mukaan ikäänkuin hymyillä peilikuvalleen niin kauan, että alkaa oikeasti hymyilyttää. Innostuksen esittäminen/näytteleminen ei auta. Siirryn kauemmas ja kauemmas todellisuudesta - tahtomattani.

Olisi hirveän tärkeää, että voisin luottaa. Olen ollut oma peruskallioni ja nyt kun sitä ei ole niin olen aivan eksyksissä. En välillä oikein tiedä onko näkemäni unet sittenkään niiiin ahdistavia vai kuvittelenko vaan.

Apostolin kyyti

Tänään tepastelin ystävättäreni kanssa ympäri kaupungin, kummallakin oli kamera mukana. Lähdimme hyvissä ajoin aamulla ja saimme nauttia kaupungin tyhjyydestä. Retki oli erittäin antoisa - ehkä jopa liiankin, sillä tuntuu että harmaat aivosolut ovat yhä edelleen juoksupyörässä. Onneksi mun kameran akku ei kestänyt loppuun asti, sillä silmätkin väsyivät. En ole harjaantunut kuvaaja niinpä paneuduin kuvaamiseen - ehkä liian - intensiivisesti. Tai ehkä sain liian paljon UV-säteilyä, vaikka olikin pilvipouta.

Näin entuudestaan tuntemattomia lintuja, jotka liikkuivat hauskasti. Menen tarkkailemaan niitä lintuja aivan varmasti uudestaan. Niissä oli jotain suunnattoman kiehtovaa ja tuli olo niinkuin olisi ulkomailla ollut. Oli myös hienoa huomata, että aivan kaikki ei ole vielä tässä maailmassa nähty.

Pyykkipäivänä

OINAS pesee kaiken, niin villasukat, silkkisolmiot kuin urheiluvaatteensakin pikapesuohjelmalla 90 asteessa. Kyllä nopsa pesu riittää, kun laittaa lämpötilan tarpeeksi korkeaksi, ajattelee oinas. Kun pesu on suoritettu, se mitä vaaterassukoista vielä on jäljellä heitetään ulos narulle ilman pyykkipoikia. Aamulla pyykit kerätään maasta ja kasa työnnetään lähimpään kaappiin. Pahimmin pesusta kärsineet riekaleet heitetään roskikseen, jota oinas pitää aina saatavilla vaatekaapin vieressä.

HÄRKÄ ei nyt tänäänkään viitsisi ruveta pyykkäyshommiin. Ei hän viitsinyt eilenkään, eikä viime viikolla, joten pyykkiä alkaa jo kerääntyä. Mutta silloin, kun härkä viitsii, hän todellakin viitsii! Hän vaan tarvitsee aikaa asian kypsyttelyyn. Kun pyykkipäivä koittaa, aloittaa härkä toimensa aamuvarhaisella, sinnikkäästi hän kantaa koneeseen kasoja kasojen perään. Tällä kerralla koneellisia kertyi kaksitoista. Koko huusholli ja härän sieraimetkin höyryävät illalla, kun urakka alkaa olla ohi. Pyykinpesussa on härän mielestä yksi hyväkin puoli: kun kone pyörii, ei sillä aikaa tarvitse tehdä mitään.

KAKSONEN pesee pyykkiä silloin tällöin. "Ai niin huomenna on tekstinkäsittelykurssi ja steppiharkat" - kaksonen huomaa tarvitsevansa sinne sopivat varusteet ja heittää koneeseen kolme kappaletta tekstiilejä. Seuraavana päivänä koneeseen rientää noin seitsemän tekstiiliä ja seuraavana päivänä viisi. Näin se menee, tätä rataa, ja hyvin sujuu! Hitaammat tekstiilit, kuten lakanat ja sensellaiset, peseytyvät kuin itsestään ohikiitävällä hetkellä, esim. viittomiskielen kurssin aikana.

RAPU lämmittää jo ajoissa aamulla saunan padan puilla. Hän keittää pyykkinsä saunan tunnelmallisessa hämärässä. Pyykkiä puukauhalla hiljalleen hämmentäessään hän muistelee mistä mikäkin vaate on 25 vuotta sitten hankittu. Rapu unohtuu aatoksiinsa ja lipuu menneisyyteensä muistelemaan niitä kauniita tarinoita ja tuhansia tunteita, joita kukin vaatekappale hänen mieleensä palauttaa. Kuten laulussakin lauletaan on jokaisella räsymaton raidallakin oma tarinansa: vaaleanpunainen yöpaitani, jonka sain joululahjaksi 5-vuotiaana Aino-tädiltä, ensimmäiset itsekutomani villasukat, joista sain todistukseen 7+, rippimekko...

LEIJONA ihmettelee hiukan sitä, että joutuu pesemään pyykkinsä itse. Mutta pakko mikä pakko saa leijonankin tähän hommaan. Hieman yliolkaisesti ja dramaattisesti heittää hän koneeseen tupla-annoksen pesupulveria. Pyykistä tulee sitä parempaa mitä enemmän se vaahtoaa! Koneen hurratessa hoilailee hän suosikkejaan tuntemistaan oopperoista peilin edessä ja pohtii missä asussa näyttäisi parhaimmalta. Koko homma ei sovi leijonalle laisinkaan ja jatkuvasti hän ihmettelee sitä, miten universumissa onkaan tapahtunut niin paha suunnitteluvirhe, että kukaan näin tyhjänpäiväiseen hommaan joutuu aikaansa uhraamaan.

NEITSYT on viimeksi pyykännyt toissapäivänä, joten nyt on jo korkea aika! Hän valitsee kaupan hyllyltä allergiatestatun, tuoksuttoman tuotteen, joka ei sisällä säilöntäaineita, vaan ainoastaan antiallergeenejä. Pyykit on jo hyvissä ajoin lajiteltu materiaalien ja värien mukaisiin kasoihin. Neitsyt on hankkinut pesukoneekseen harvinaisen masiinan, jossa on mahdollisuus tuplaklikkaukseen. Siinä on nappula, jota painamalla pyykki peseytyy kaksi kertaa peräkkäin, ja tietysti myös huuhtoutuu tuplasti. Puhtaan pyykin laskostaminen ja pinoaminen kaappiin millimetritarkkoihin pinoihin on neitsyen sydäntä lähellä. Kun hän ihaillen luo katseensa valmiisiin hyllyriveihin, hänen mielensä rauhoittuu ja hän oivaltaa: "Tämä, jos mikä, on TAIDETTA!"

VAAKA vierastaa hiukan pyykinpesua, mutta suhtautuu siihen kuitenkin vakavasti. Syystä. Värisävyt! Huolellisesti vaaka valitsee supermarketissa pesuaineet kirjopyykille: optiset kirkasteet, jotka säilyttävät tekstiilien värit ja syventävät niitä, on ehdoton vaatimus. Valkopyykille tietysti valkopesuun suunnattu pesuaine, joka tekee lakanoista häikäisevän valkoisia! Tekstiilit on lajiteltu tarkasti puna-, sini- ja muihin värisävyihin. Loppusilaus tulee tietysti huuhteluaineesta, joka tekee pyykistä pehmeää kuin lapsen iho. Ja se parfyymi! Tärkein kriteeri pesuainetta valitessa on hajuste! Se on jopa tärkeämpää kuin pakkauksen ulkonäkö.

SKORPIONI ei ole lainkaan vakuuttunut pyykinpesun tärkeydestä ja siitä, pitääkö kaiken aina olla niin puhdasta, siloista ja kaunista... Mutta pakon edessä antautuu myös skorpioni. Kolme viikkoa pesuvadissa lionneet vaatteet on työnnettävä pesukoneeseen ennen kuin ne maatuvat. Maatuminen, kompostoituminen, uudelleensyntyminen ja regeneraatio kyllä viehättävät skorpionia filosofisella tasolla, mutta... miten se nyt vaatteisiin pätee.. Ei vaan joo! Kaikki mustat ja violetit vaatteet joutuvat samaan tulikuumaan kylpyyn kokemaan totaalisen transformaation! Vain ne vaatteet, jotka testistä selviävät kelpaavat skorpionille jatkossa.

JOUSIMIES "Miten tää nyt menikään?" miettii jousimies ja yrittää vaivalloisesti hioa älynystyröitään. "Ai niin, kuuskyt ja kirjo!" Niinhän se aina on tehty. Sinne kaikki ja sassiin. Hän unohtaa pesupulverin, mutta onneksi hän ei huomaa sitä. Ei hän huomannut sitä viimeksikään, joten asiasta ei koskaan koidu hänelle turhanpäiväistä stressiä. Kun kone on jo vähän liiankin täynnä, työntää hän viime tingassa sekaan vielä lenkkitossut ja eteisen maton. Linkousvaihe on jousimiehen mielestä kiva! Se kuulostaa äänekkyydessään yhtä juhlalliselta kuin ruotsinlaivan lähtö Helsingin satamasta! Jostain syystä myös kylpyhuoneen lattialla villisti sinne tänne pomppiva kone viehättää jousimiestä ja saa hänet hilpeälle tuulelle. Kun pyykki on valmista ripustettavaksi, jousimies ottaa kasan koneesta ja levittää sen lähimmän tuolin ja oven päälle sieväksi mytyksi. Kaikki on kuivaa jo kolmen viikon päästä, paitsi alimmat, joissa kasvaa vienonvihreää hometta. Homeen hän on tottunut rapsimaan pois lusikalla.

KAURIS pohtii aikansa ja tekee tarpeelliset säädöt koneeseen: energiansäästöohjelma, vajaatäyttö, alhainen lämpötila ja minimipesuaika. Näin säästyy energiaa, vettä ja aikaa. Kaikki säästö on kotiinpäin, ja sitä paitsi vaatteet kuluvat vähemmän. Kauriin pesukone on aina aikaansa edellä, viimeisin huippumalli hyötysuhteessa, luontoystävällisyydessä ja ekologisuudessa!

VESIMIESTÄ rassaa ainoastaan kaikkien keksittyjen masiinoiden alkeellisuus ja myös pyykinpesun globaalinen funktio. Pesukonemielessä on hänen tehtävä myönnytys: aika hyvin toimii! Nykyiset koneet jopa kuivaavat pyykit! Jäljelle jää enää pyykkien saattaminen viikattuina kaappeihin. Jätämme hänet rauhassa sitä kehittelemään. Maailman pyykinpesun kehittely vie vielä hiukan aikaa, mutta tulee onnistumaan. Global Megapearls toteutuu vielä, piankin. Vesimiehen toimesta.

KALAT muistaa joskus työntää oudot kasat huoneidensa nurkista koneeseen, jonka nimi on kuulemma pesukone. Koneeseen virtaa vesi. Vaahto vaatteiden välissä yltyy. Syntyy outo seos vaatteista, vedestä, pesupulverista ja nesteeseen liuenneista ainesosista. Tämä saa kalan päässä aikaan lähes runolliset mittasuhteet: koneen hidas jurrutus ja pyörivä liike, se hypnoottisen suggestiivinen näky saa kalan luiskahtamaan maailmankaikkeuden ykseyden aatoksiin; kaiken sulautuminen kaikkeen... kaikki olemme vain samaa... sekä pyykkini, että minä.

Perjantai 13. päivä

Yleensä perjantaille osuva 13. päivä on ollut jollain onnellisella sattumuksella piristetty. Tänään ei tapahtunut mitään erikoisen ihanaa, mutta ei tosin mitään ällöäkään - paitsi mun amppelimansikkaan oli tullut kirvoja ja paljon. Annoin niille nyt kylmää vettä niskaan, kun en saanut ketään valjastettua leppisten keruuseen - yritin kyllä. Jos kylmä kylpy ei auttanut niin huomenna minut voi bongata ahteros pystyssä etsimässä leppäkerttuja.

Siispä lähden nyt grillaamaan

Löysin halvalla näppärästi liikuteltavan grillin, siinä saa koko piknikin tarpeet kerralla paikan päälle eikä käsvarret veny.